Entries by

Lepolan Talon Bistro ja Puoti palvelee pitkälle syksyä

Bistro – Kesän aikana on tullut tutuksi ja monet päässeet maistelemaan Lepolan Talon Bistron herkkuja. Toisille jäi olo, että voi kun en ehtinyt vielä mukaan. Ei hätää – Palvelemme teitä syksyn aikana kauden mauilla, uudella listalla.   Kokoukset, neuvottelut – Torstaista sunnuntaihin on mahdollista tulla asiakkaiden tai työryhmän kanssa syömään ja neuvottelemaan. Meillä on erillisiä tiloja, […]

Lepolan Talon Bistro ja Puoti

Olemme eläneet mielenkiintoista kevättä läpi, minkä koronavirus toi tullessaan. Lepolan Talon toiminta on ollut käytännössä suljettuna kevään ajan. Olemme kehittäneet ja luoneet uusia toimintamalleja, joiden toivomme asiakkaiden löytävän. Tulemme olemaan avoinna 4.6.2020 torstaista sunnuntaihin klo 13-19 kesäkuun loppuun asti näillä aukioloajoilla. Tilannetta päivitetään halliuksen päätösten mukaan. Lepolan Talon Bistro on yksi uutuus.  Poikkeuksia on hallituksen […]

Mitä kuuluu Lepolan Talolle?

Lepolan Talolla on nyt hiljaista! Valtiovalta päätyi laittamaan ravintolan kiinni koronaviruksen estämiseksi. Lepolan Talo on myös kiinni asiakkailta toistaiseksi. Tulevaisuus näyttää erilaiselta. Kukaan tällä hetkellä ei voi ennustaa tämän tilanteen jatkuvuutta. Kaikkien on vaan etsittävä keinoja selviytyä. Niin mekin teemme kaikesta huolimatta. Olemme siistineet paikkoja pienillä remonteilla. Olemme pohtineet hyviä ja kannattavia ratkaisuja, millä saada […]

Koronavirus ja sen vaikutukset Lepolan Talolle

Koronavirus tuli ja rajoittaa suomalaisten elämää myös täällä Hausjärvellä. Tänään, tällä hetkellä 17.3.2020, ravintolat saavat olla auki. Yli 10 hengen julkiset kokoontumiset kiellettiin. Me olemme peruuttaneet Brunssin tältä viikolta. Katsotaan lähempänä perutaanko enempää omia tilaisuuksiamme. Yksityistilaisuuksia emme peruuta, jollei me palveluntarjoajina sairastuta. Meillä on sopimukset asiakkaidemme kanssa, joita emme itse lähde perumaan. Siivous ja desinfiointi ovat […]

Lepolan Talon Joulun Aikaa

Ja niin Joulu joutui jo taas Pohjolaan….  Lepolan Talolla juhlitaan Joulukuussa monella tavalla.  Linnanjuhlat 6.12.2019 klo 18-22 Joulu Brunssi 15.12.2019 klo 12-16 Joulukiireen keskelle helpotusta haluamme tarjota maukkailla Lepolan Talon Jouluruoilla. Tilattavissa ja noudettavissa on perinteiset Joululaatikot: Imelletty peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikot. Ne ovat laktoosittomia ja gluteenittomia paitsi Imelletty perunalaatikko. Toki gluteenitonta perunalaatikkoa valmistetaan tarpeen […]

Lihan alkuperämaan ilmoittaminen

Lepolan Talolla on kunnioitettu ja käytetty ruoan valmistuksessa kotimaisia raaka-aineita, lähiruokaa. Tavoitteemme on edelleenkin pitää tiukasti kiinni kotimaisuudesta. Alkuperämaa on Suomi. Karitsaa ostamme pääasiallisesti suoraan tuottajalta Kuuselan tilalta Kärkölästä. Riistaa esim. hirven lihaa olemme hankkineet joko Kytäjän kartanolta tai Lavinnon lahtivajalta, millä on asetusten mukainen omavalvonta. Tukkureiden kautta hankkimat raaka-aineet, ovat myös tarkkaan valikoituja kotimaisia […]

Yrittäjäpäivänä 5.9.2018 tapahtuu

Yrittäjäpäivänä Lepolan Talolla tapahtuu. Hausjärven Yrittäjät ja kunta on yhteistyössä järjestämässä Yrittäjäpäivään tapahtumaa, jonka aiheena on Yrittäjyys ja elinvoima. Tapahtuman alustajana on Suomen Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen, joka on ollut sekä Lipposen että Kataisen hallituksessa ja toiminut maa-ja metsätalousministerinä. Tilaisuuden ja paneelikeskustelun juontaa MTV:n uutisankkuri Keijo Leppänen. Keskustelussa on mukana Suomen Elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama […]

Vappu – kevään iloinen juhla

Vapun päivänä järjestämme Vappu Brunssin, jossa on maittava kattaus erilaisia herkkuja suolaisista makeisiin. Mikä sen mukavampaa Vapun päivää juhliessa kuin ajella keväisessä säässä syömään hyvin. Simat ja muut kuohuvat ovat Vappuun kuuluvana. Meiltä löytyvät upeat kuohuviinit Italiasta ja Saksasta sekä alkoholiton maukas versio, jota kelpaa maistella ja rauhassa ajella.

Kevään, kesän ja syksyn juhlia on suunnitteilla

Me suomalaiset olemme kesän kansaa, jos näin voisi sanoa. Kevään tullen heräämme kuin horroksesta, alamme elää ja tulemme toistemme luo. Talviunien aika on takana. Me vietämme myös kesää juhlien eri tavoin: Ylioppilasjuhlat, Rippijuhlat, Syntymäpäivät, Häät, Kihlajaiset, Ristiäiset, Rapujuhlat, Kesäpäivänjuhlat… ihan mitä vaan, kun vain näemme ystäviämme ja sukulaisiamme, läheisiämme lähellämme. Se on tärkeää! Suomen sää […]

Lepolan Talo mukana Naskilan Navetan Joulumarkkinoilla

Olemme mukana esittäytymässä Naskilan Navetan Joulumarkkinoilla 16.12.2017 klo 10-15. Esittelypisteeltä löydät mm. maistiaisia ja tietoa Lepolan Talosta ja toiminnasta. On myös mahdollisuus tehdä Jouluruokien tai -leivonnaisten tilaukset. Saat ne juuri Joulun kynnyksellä kotiin.